Bernard Rimland päätyi 1964 tulokseen, että autismin takana on keskushermostollinen vaurio. Hän havaitsi tutkiessaan autistisia lapsia, että kehitykselliset ongelmat olivat niin suuria, ettei niitä voi selittää ilman orgaanista perustaa. Rimlandin mielestä kyseessä oli ennen kaikkea kognitiivisten ajattelutoimintojen häiriö. Hän ajatteli Kannerin tavoin, että kyse oli oireyhtymästä ja siksi autismi-nimike tulisi jättää vain varhaislapsuuden tiettyjen kriteerien mukaiselle diagnoosille. Rimland loi pohjan nykyaikaiselle käsitykselle autismista. (Timonen 2009, 270–271.)
